Kirjoittajan arkistot: mip63

KahVelo Tikkurilan Silkkitehtaalla 21.5.16

Tikkurilan Silkkitehtaalla (Tikkurilantie 44) vietetään lauantaina 21.5. kaikille avointa Silkin korttelijuhlaa. Tapahtumaan voit tutustua tarkemmin Facebookissa.

KahVelo saapuu paikalle kello 14-15 ja viipyy iltamyöhään. Laatikoissa ovat mukana myös suuret bialettimme, joista keitämme erään asiakkaamme sanoin ”aikuisten kahvia”, mokkaa. Saatavilla on tietysti myös heti valmista suodatinkahvia. 

EVÄSKORI 

Kahvi 1 €/2 €     Tee 1 €     Mehu 1,5 €/2 €

Nokkosfocaccia 2 €     Minisämpylä 2 €, mikrosämpylä 1,5 € (munakoiso/salami/valkohomejuusto)

Valkosuklaa-suolapähkinäleivos 2 €     Amaretti 1 € (mantelipikkuleipä, GLUTEENITON)

Maissigalette 1 € päällinen valinnan mukaan (voikukkahunaja/tulinen punainen pesto/saksanpähkinä crema/vihreä cashewpähkinäpesto) GLUTEENITON


Kuvan nokkosfocaccia on vasta menossa uuniin, tarjoilimme sitä ensimmäisen kerran Kriittisellä pyöräretkellä 10.5.

Minisämpylöitä valmistamme kolmella erilaisella täytteellä. Täysin vegaanin sämpylän välissä on pariloitua munakoisoa (kuva). Salamisämpylöiden väliin viipaloimalla venetolaista Sopressa salamia. Juustosämpyläämme viipaloimme Kolatun juustolan VALMA brie valkohomejuustoa. VALMA on laktoositonta, ja seuraksi voi ostaessa valita hilloa maun mukaa (ruusun terälehtihillo/punaviinihyytelö/sinappinen mostarda). 

Euron pienen välipalan saa valitsemalla Maranon maissigaletten päälle makea, suolaisen tai hieman tulisen  lisukkeen. Italialainen pähkinäcrema ja peston ovat eettisiä reilunkaupan tuotteita. Vihreän peston oliiviöljy on Palestiinasta ja punaisen peston chili Sri Lankasta, tuotteista enemmän täällä. Voikukkahunaja on kevään ensimmäistä kerättävää hunajaa ainakin Asiagon ylängöllä Alppien etelälaidalla. Siinä jos missä maistuu kevät!


Tervetuloa kahvelolle!

Baana kiinni, pyörät tulee! 

Harmittaa.

Perjantaina 13.5. Helsingin Baanalla ajettiin Naisten kansainvälisen etappiajon prologi. Aurinkoinen perjantai-iltapäivä, Helsingin vilkkaimpia väyliä, upea tilaisuus esitellä kilpapyöräilyä kaikille ohikulkijoille ja tarjota kilpailijoille yleisöä, näkyvyyttä ja kannustusta. En ymmärä miksi muuten kilpailu tuodaan Baanalle parhaaseen aikaan?

Sinne päätin siis polkea minäkin, luomaan sitä ”kisatunnelmaa”, jota ennakkomainonnassa kaivattiin. 

Kisajärjestäjän sivulla on hienoja valokuvia, joissa pyöräilijöiden taustalla liput hulmuavat, niitä voi katsella yllä olevasta linkistä. Onneksi, sillä järjestäjät olivat tehneet kaikkensa, jotta kilpailijoita ei paikan päällä näkisi. 

Lähtö- ja maalialue oli selkeästi rajattu, jotta kilpailijoiden turvallisuus on taattu. Näinhän sen pitää olla. Yllättävää oli se, että koko tapahtuma-alue oli peitetty autoilla, lisäksi alue oli rajattu muutamaksi vyöhykkeeksi muovisella nauhalla. Erikoisinta oli, että jopa podium, jossa palkintojen jako tapahtui, oli eristetty. Miksi? 

Kauempaa katsellessa sai vaikutelman, että Kansalaistorin etelälaidalla oli tullut tilapäinen pysäköintialue. Mitään mielikuvaa PYÖRÄkisoista ei olisi syntynyt, jollei kovaäänisestä olisi kaikunut jatkuva huuto: Baana on suljettu…. Ja samaa huusivat stressaantuneena järjestäjät ihmisille, jotka yrittivät päästä töihin, kotiin, tapaamisiin. 

Tunsin myötähäpeää, sillä toimitsijoina oli monia ystäviäni ja puolisoni. Maantiepyöräily on lähellä sydäntäni, muutama perheenjäsenen ja moni ystävä on siihen hurahtanut. Lisäksi naisena olisin toivonut urheilijoille parempaa, tai edes jonkinlaista näkyvyyttä.

No, se oli mahdollisuus jota ei käytetty. Toivon, että kilpailijoiden osalta kaikki meni hyvin. 

Yksi pyöräilyyn liittyvä myytti on ”kaupungilla neljää kymppiä huristavat pyöräilijät”. Olisi ollut mukavaa, jos ohikulkeva kansa olisi nähnyt, miltä oikeasti näyttää kun pyörä kulkee neljänkymppiä. Nyt taisi syntyä uusi myytti ”kilpapyöräilijöistä, jotka huutavat ja hätistävät kaikki muut pois”. Vinks vinks, Paloheinän metsässä näkee joskus ilmoituksia, joissa kerrotaan jo VIIKKOJA aikaisemmin, että alueella on pyöräilykisa.  Ja jos haluaa ulkopuolisilta suljetut kisat, oman porukan kesken, piilossa muiden katseilta, ei kannata tulla Helsingin keskustaan. Valokuviin saa liehuvat liput ja sinistä taivasta muuallakin. 

Juu, kyllä harmitti että jäi näkemättä Suomessa harvemmin kisaileva Sari Saarelainen. Mutta näinhän paljon autoja Baanan edessä, sekin on aika harvinaista 😀 Ja tapasin ystäviä, jotka hekin piipahtivat paikalla kuvitellen siellä olevan suuren pyöräilykisan tunnelmaa. 

Lopuksi, toivon että viranomainen, joka myöntää luvan sulkea Baana, edellyttäisi luvan saajalta jonkinlaista ennakkoilmoittamista paikalla. Eihän koko KEHÄ I:stäkään vedetä kerralla pariksi tunniksi kiinni, ilman että siitä ilmoitettaisiin, lisäksi tapana on ilmoittaa kiertotiet. Moni pyörällä kaupungissa liikkuva ei oikeasti tiennyt, mistä pääsee länteen, kuuluttajan ”Musiikkitalon vierestä pääsee Töölönlahdelle” avusta huolimatta. Kaikki kun eivät olleet menossa Töölönlahdelle eivätkä Töölöön. 

TdL – Tour de Leikkipuisto

Lauantaina 7.5. Fillarikahvila KahVelo polkaisee ensimmäisen kerran tulevaisuuden klassikkoajon Tour de Leikkipuisto. Tavoitteenamme on startata aikaisin aamupäivällä ja piipahtaa useassa Länsi- ja Etelä-Helsingin leikkipuistossa, niissä kun ei ole kahvia kaipaaville vanhemmille juurikaan palveluja. 

Mukana ei tällä kertaa ole kaasuliettä ja Bialetteja vaan ainoastaan suodatinkahvia, näin pystymme hieman nopeampikin siirtymien ja voimme palvella useampia kahvin ystäviä. 

Kahvin lisäksi tarjolla on mehua ja Pullabuffet, jossa suolaisempaa pullaa edustaa herkullinen foccacciaa. Gluteenittoman välipalan saa maissigaletesta, jonka päälle levitetään kevään ensimmäinen nokkospesto. Nokkospesto sisältää nokkosenlehtien lisäksi cashewpähkinöitä, Asiagon juustoa (Pennar), oliiviöljyä, suolaa ja vähän valkosipulia.

EVÄSKORI

Kahvia, mehua

Pullabuffet (L): sitruunarahkapullia, suklaapullaa, Tuorejuusto-Appelsiinipullia, auringonkukkapullia

Foccacciaa: sipuli, oliivi ja aurinkokuivattu tomaatti 

Maissigaletteja ja nokkospestoa (L, G)

Rapsakat maissileivät tulevat pohjois-italialaisesta Maranon kylästä, joka on kuuluisaa maissinviljelyn aluetta. Marano Vicentino sijaitsee tasangolla, aivan Alppien juurella, Leogra-joen vieressä. 

Viime helmikuussa KahVelo vieraili yhdellä alueen tiloista ja tutustui biodynaamista maanviljelyä harjoittavaan Marcoon. 

KahVelon Vappu 2016 

Polkupyöräkahvila KahVelon Vappu alkaa aattona polkaisulla Sibeliuspuistoon, jossa olemme noin kello 13. Sieltä jatkamme matkaa Topeliuksen ja Alvar Aallon leikkipuistojen kautta Kamppiin. Kaksi kahvilapyörää on parkissa Narinkkatorilla aattona 30.4. Yritämme olla Pyöräkeskuksen lähettyvillä kello 16 aikoihin, voit seurata fillareiden tarkempaa sijaintia  Facebookissa ja Twitterissä.

Kampissa voi myös koristella polkupyörän kevätkuntoon, saatavilla on KahVelon persoonallisia, yksilöllisiä satulansuojia sekä muita keväisiä somisteita. 

Vappuaamuna aamukahvelot voi nauttia Kaivopuistossa jo kello 8 jälkeen, aina 10 asti, jolloin siirrymme musiikkitalon liepeille Kansalaistorille

VAPUN EVÄSKORISSA on 

Savumuikkuja saaristolaisleivällä (L)  4 €

Kolmen juuston oliivileipää  2 €

Minisämpylöitä: prosciutto/juusto/salami/munakoiso (L, V)  2 €/3 €

Grappakakkua (myös L)  2 €

Omena-puolukkakakkua ja puolukka pureta 2 €

Suklaa-chilikakkua (G, L)  4 €

Kahvia: suodatinkahvia/mokkaa  2€/1 €

Teetä  1 €

Mehua  2 €

Pocket coffe -konvehteja (sisällä 100% arabica kahvia), baba   1 €


Kahvelo Kampissa 

Tiistaina 12.4. kello 17-18 voi Kampin Pyöräkeskuksen edustalla nauttia kupillisen kahvia ja pientä purtavaa. 

Polkupyöräkahvila Kahvelon oli tarkoitus aloittaa toimintansa huhtikuun kriittisen pyöräretken yhteydessä, mutta koska liikehuoneistot  ja kaikki lupa-asiat eivät ennättäneet kuntoon ei liiketoimintaa voi aloittaa. Mikään ei silti estä tuomasta pientä iloista piristettä arkeen, kaikki tuotteen tarjotaan hintaa 0 €, niin kauan kuin niitä riittää. 

Tarjolla on maistiaisia seuaavista Kahvelon tuotteista: 

Amaretto (G, L)

Sitruunakakkunen (myös L)

La mandorlata 

Grappakakku (L)

Maranon maissi Gallette + avokado-sinihomejuustopure (G)

Rouheinen Minisämpylä (L)

Saaristolaisleipä + savumuikku

  

Pitkä hiljaisuus ja bussilippu

Julkaisin usean vuoden ajan tässä blogissa Viikon fillaria. Se oli joku kohtaamani polkupyörä, joka herätti mielenkiintoni, joko pyörä itsessään tai paikka ja tila jossa se oli. Viimeiset viikon fillarit julkaistiin kesän ja syksyn rajalla 2015, viikoilla 38-40. 

Alkujaan ajatukseni oli tuoda esille mielenkiintoisia, persoonallisia fillareita, jakaa ajatuksia pyöräilyperheen moninaisuudesta ja erityisesti tavallisen Arkipyöräilyn kauneudesta. Silloin laatikkopyörät ja kukkasin koristellut etukorit olivat Helsingin kaduilla vielä harvinaisia. Nyt tilanne on toinen, onneksi. Viikon fillareita kohtaa jokaisen kadun kulmassa ja niitä vilisee aamuruuhkassa seisovien autojen ohi. Viime viikolla Paloheinään polki mies, jonka pitkässä perhepyörässä oli mukana neljä lasta ja iso kasa suksia. 

Syksyllä blogi takkuili ja haki uutta suuntaa. Miksi kirjoitan, mitä haluan jakaa? Itsenäisyyspäivänä blogi hiljeni kokonaan. Tapahtui jotakin odottamatonta, kuten elämässä on tapana, ja minun voimavarani hupenivat. 

 ”Elämä on kuin polkemista pyörällä. Tasapainon yllä­pitämiseksi on vain pysyttävä liikkeellä”. Niin kulunut kuin Einsteinin sitaatti onkin, tiivistyy siinä sekä elämisen, olemisen että pyöräilyn sietämätön keveys. 

Eteenpäin. Ensimmäistä kertaa olen ladannut matkakorttiini arvon sijasta aikaa. Olen matkustanut bussilla, ratikalla ja junalla ja ihastellut pääkaupunkiseudun julkista liikennettä. Bussin ikkunasta olen ilolla katsellut polkupyöriä, jotka säässä kuin säässä rullaavat osana jokapäiväistä liikennettä. Näkökulman vaihto, vaikka pakon edessä, on aina antoisaa. Samaan aikaan kotiimme on muuttanut ensimmäinen rahtipyörä, kotimainen Helkama, toista työpyörää odotamme Hollannista Suomeen lähiaikoina. 

  
Helmikuussa vetäydyin hetkeksi ystäväni kanssa Pohjois-Italiaan, matkalaukussa mm. 200 karjalanpiirakkaa. 

Venetsia talvella, karnevaalien jälkeen, tyhjimmillään ja hiljaisimmillaan. Ei jonoja, ei hälinää. 

Bassano di Grappa, jossa olimme ensimmäisenä yönä hotellin ainoat asiakkaat, ja vuoden ensimmäiset pyöräturistit. 

Brenta-joen pyöräreitti, jonka varrella olevan trattorian isäntä pyysi saada ottaa meistä valokuvan: – Referenssi. Suomalaiset pyöräretkeilijät minun ravintolassani helmikuussa!

Padova, jonne poljimme +5 C vesisateessa. Perillä kädet oli niin kohmeessa, ettemme pystyneet etsimään mobiilikartasta hotellimme sijaintia. Onneksi Italiassa apu on aina yhtä lähellä kuin lähin ihminen.

Schio, jossa leivoimme 160 korvapuustia, Thiene, josta ostimme kaksi suurta Bialettia, Millegroppe Asiagon ylängöllä, jossa hiihdimme murtsikkaa ja yövyimme vanhaan Malgaan tehdyssä majatalossa. Poleo, jossa tutustuimme talvipuutarhoihin, kukka- ja lehtikaaleihin, purjoihin, radicchioon, fenkolin ym. Marostica, jossa linnan ovet avattiin meille, päivän ensimmäisille ja todennäköisesti apinoille vieraille. Marano, jossa Marco esitteli ylpeänä biodynaaminen tilansa uutta investointia, myllyä ja sen upeita jauhinkiviä.

Pieni kylä, jossa pysähdyimme ostamaan juustoa. Asiakkaana ollut herra kysyi olemmeko naimisissa. Minä luonnollisesti ajattelin, että hän tarkoitti olemmeko aviopari, ja kun vastasin kielteisesti esitteli hän meille juustokauppiaan, joka oli vielä poikamies ja kuulemma hyvä mies olikin. Oliko kyse italian taidostani vai kulttuurieroista, en tiedä, mutta saimme kaikki nauraa ja me vielä hyvää juustoa, jolla jaksoi polkea pitkälle.

 Eteenpäin! KahVeloa polkien!

  

Hyvää itsenäisyyspäivää 6.12.2015

  
Kuva: Musta & Valkoinen

Amaretti di KahVelo

Onhan se ihan pystyyn kuollut ajatus, perustaa yhden päivän ulkoilmakahvila Suomen marraskuuhun. Mutta jos siihen liittää polkupyöräilyn sietämättömän keveyden ja hyvät ystävät, on se kokeilemisen arvoista.

Lupasimme KahVelon asiakkaille jakaa täällä amarettiemme ohjeen, niiden, joita tarjoilimme Ravintolapäivänä KahVen, teen ja kaakaon kanssa.

IMG_1364-0

Tarvitset tosiaan vain manteleita, sokeria ja kananmunia. Sitruuna on ekstraa, me emme sitä perusamaretteissa käytä. Gluteeniton ja laktoositon.

  • 250 g manteleita / mantelijauhetta
  • 25 g karvasmanteleita / 2 tippaa karvasmanteliöljyä / amarettoa
  • 200 g sokeria
  • 160-180 g kananmunan valkuaisia (5-6 kananmunaa)
  • ½ sitruunan raastettu kuori
  • Lämmitä uuni 160 asteeseen
  • Sekoita kuivat aineet kulhossa
  • Lisää munanvalkuaiset vähän kerrallaan. Älä lisää kaikkea heti! Paista ensin koekakku, lisää tarvittaessa valkuaisia.
  • Puristele taikina kokoon käsin
Kastele kädet kylmässä vedessä ja kasta ne sokeriin. Pyöritä taikinasta pieni pallo. Pyöräytä pallo sokerissa. Asettele pallot leivinpaperille, jätä kohoamisvaraa, paista 160 asteessa.
Amarettien tulee kohota vähän, säilyttää muotonsa ja rakoilla pinnalta. Paistoaikaa tarvitaan reilu 20 minuuttia.
Jos ensimmäinen kerta ei onnistu, tee niin kuin Ilse, vie lässähtäneet kakkuset töihin. Siellä syödään kaikki, mikä pöytään tulee! Maku on kuitenkin niin hyvä, että kollegojen kommentit rohkaisevat uuteen yritykseen.
Uudestaan, uudestaan, uudestaan. Kokeile ja yritä!
Ennen pellillisen paistamista kannattaa paistaa yksi koekakku. Jos se ei 10 min kuluttua kohoa, on taikina liian kovaa; lisää valkuaista. Jos se 10 min kuluttua lässähtää, on taikina liian pehmeää; lisää mantelijauhetta ja sokeria.

 

Ravintolapäivänä 21.11. KahVelolle?

Lauantaina 21.11.2015 on marraskuinen ravintolapäivä. Viimeksi olin mukana kevään tapahtumassa, silloin keitimme Teurastamon pihalla afganistanilaista aash-keittoa ja keräsimme rahaa Bamyanissa toimivalle naisten pyöräilyjoukkueelle. Paidat teetettiin ja lähetettiin puolustusvoimien kuljetuksessa Kabuliin, josta ne pitkä odotuksen jälkeen pääsivät perille ja käyttöön. Right to Ride -hankkeesta voi lukea aiemmista jutuista.

Marraskuun ravintolapäivässä on liikkeellä KahVelo, kahdesta laatikkopyörästä ja yhdestä perävaunusta muodostuva liikkuva kahvila. Reitti kulkee Vallilasta Kallion ja Hakaniemen kautta Kansalaistorille, josta poljemme edelleen Baanalle. Tarkempaa tietoa reitistä ja aikataulusta voi seurata facebookin tapahtumasivulla.

 
KahVelo tarjoaa pienimuotoista, kaunista ja laadukasta kahvilapalvelua. Tuotteitamme ovat trangialla ja mutteripannulla keitetty kahvi, caffé, suomalaisittain espresso, sekä caffé macchiato (sama kahvi maitotilkalla) ja haudutettu tee. Lisäksi meillä on rajoitettu erä muita kahvituotteita, myös kaakaota, niistäkin voit lukea tapahtumasivulta.

Kahvin voi halutessaan makeuttaa sokerin sijaan hunajalla, laatikossa on ainakin italialaista RHODODENDRO-hunajaa.

  

KahVe tarjoillaan luonnollisesti pikkumakean kanssa, tilasimme Italiasta ihania pehmeitä AMARETTI-keksejä, nämä Amaretti Virginiat ovat oma intohimoni. Amaretit ovat gluteenittomia, meidän tuotteemme sisältävät vain mantelia, kananmunaa, sokeria ja hunajaa.

Makeannälkään on tulossa muutakin, talvikauteen kuuluvat luonnollisesti piparit. Niiden päälle sipaisemme salviahunajaa ja leikkaamme pienen palan Val di Fiemmen kuuluisaa PUZZONE-juustoa. Muut makeat päivitämme tapahtumasivulle, menu on vielä hieman kesken.

  

Lisäksi saatavilla on ainakin ystäväpiirissä hyvin tunnettua Orvokin oliivileipää. Leipää, joka on kuin ateria, se sisältää mm. kolmea eri juustoa, pähkinöitä ja valkoviiniä. Aamulla leivottavien sämpylöiden väliin leikkaamme SOPRESSAA, venetolaista salamia, jota olemme saaneet kahdesta kylästä, Schiosta ja Maranosta. 

Tässä ravintolapäivässä käytämme paljolti itse maahantuomiamme italialaisia lempiherkkujamme. Vastaavasti mielessämme on viedä seuraavana ravintolapäivänä suomalaisia makuja Italiaan. Tosin ilman laatikkopyörää, valitettavasti.

   

SSS 163 – Syksy, sade ja Sorrento

Kun keväällä 2015 sain tietää, että seuraavana syksynä minulla olisi työstäni erityisopettajana viikon syysloma, varasin sen enempää miettimättä lennon Napoliin. Taakse jäänyt syksy ja talvi olivat olleet minulle monin tavoin poikkeuksellisen raskaita, syksy 2014 jäi myös monen muun muistoihin pimeänä, pilvisenä ja harvinaisen  valottomana. Marraskuussa saimme peräti 18 tuntia auringon paistetta.

Toivoin valohoitoa Italiassa, hetkiä ystävien kanssa. Matkoja luontoon, historiaan, taiteeseen, pysähdyksiä italialaisen ruoan äärelle. Halusin pyöräillä Napolinlahden etelärannalla, Sorrenton niemimaalla ja Amalfin rannikolla, sinne hankkisin vuokrafillarin.  
Googlen avulla löysin Sorrento Biken. Valeria vastasi sähköposteihini aina nopeasti ja ystävällisesti, asiointikieli oli englanti. Palvelu perillä oli yhtä hyvä kuin virtuaalinen ensivaikutelma. 

Saavuin matkaani lähteneen Matin kanssa Sorrenton asemalle sateisena lauantaina, pyöräliike oli lyhyen kävel,ymatkan päässä, ja vaikka se ei ollut varsinaisesti auki päästi myöhemmin omistajaksi osoittautunut, toimistossa hääräillyt herra meidät sisälle. Valitsimme pyörät, laitoimme ne ajokuntoon, kirjoitimme sopimuksen ja haastelimme mukavia. Lopuksi herra, jonka nimeä en valitettavasti muista, kieltäytyi tilaamasta meille taksia vaan halusi ajaa meidät liikkeen pakettiautolla ylös kukkulalle, jonka rinteellä oli maatila, jossa asuisimme. Seuraava päivä oli sunnuntai ja liike olisi kiinni, mutta sovimme tapaamisen kello 12. Pohjois-Italiasta myöhään lauantai-iltana saapuvat ystävämme saisivat tulla valitsemaan fillarit. 
Nelihenkisestä seurueestamme kaikki saivat mitä halusivat. Matti maantiepyörän, Roberto sähköavusteisen, minä ja Rita hybridit. Toinen tarakalla, kotoa tuotua sivulaukkua varten. 

KUVAT: vuokrapyörät majapaikkamme pihalla, Sorrento Biken myymälä (vuokraus samassa).

   
Sähköavusteinen pyörä on erinomainen apuväline tasaamaan ryhmää. Porukassa poljetaan aina ”heikoimman” mukaan. Itse olen usein ollut tuo porukan heikoin, sillä kysehän ei ole omasta kunnosta vaan missä seurassa poljet. Tiedän hyvin, miltä tuntuu survoa ylös Vesuviuksen rinnettä, kun ajoseura polkaisee sen samaan aikaan kahteen kertaan. Tai kun perillä jossakin oma pää on sumea ja katse harittaa, kun muut silmät kirkkaina katselevat maisemia.

Sähköpyörä mahdollistaa ensinnäkin sen, että seurue voi mennä minne haluaa, ei sinne minne kaikki jaksavat. Lisäksi se tarjoaa käyttäjälle miellyttävän ajokokemuksen, jossa voi keskittyä jutteluun, maisemien katseluun ja vaikka valokuvaamiseen, sen sijaan että kaikki enegria menee polkemiseen ja mielessä toistuu vain yksi sana, jaksaa, jaksaa, jaksanko….

On vaikea kuvailla, millaista iloa ja itsevarmuutta Roberton ensimmäinen kokeilu sähköavusteisella fillarilla häneen pyöräilyynsä toi. Palauttaessamme pyörät Sorrento Bikeen hän totesi pilke silmässä odottavansa tänä vuonna erityisen paljon Joulupukkia. 
Meillä oli käytettävissä viikonloppu, kaksi ajopäivää, minkä jälkeen ystävämme palasivat Pohjois-Italiaan ja me siirryimme Napolinlahden toiselle puolelle, Napoliin. Ensimmäisen päivän kohde oli Amalfin rannikko, Costiera Amalfitana, yksi kauneimmista teistä, joita olen koskaan ajanut. Olin itse siellä nyt kolmatta, Matti toista, ystävämme ensimmäistä kertaa. 
Tie SS 163 mutkitteleee jylhällä rantapenkereellä maisemassa, joka kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Sekä luonnon kauneus että ihmisen sopeutuminen erityiseen ympäristöön ovat vertaansa vailla. Amalfin kaupunki melko keskellä tuota rannikkoa on kukoistanut jo keskiajalla, aikanaan se on ollut merkittävä kauppakeskus. Tällöin yhteydet sinne, kuten muihinkin rannikon kaupunkeihin, on hoidettu pääsääntöisesti meriteitse, tai vuorenharjanteen yli polkuja pitkin. Rantatie on rannikon historiaan nähden hyvin uusi. 

KUVAT: Amalfin rannikkoa, keraamiset kilometrilaatat, Positano, opastaulu rantatielle.

  

  

  

   
Amalfin rannikko ja sen pienet kauniit kaupungit ovat hyvin suosittuja turistikohteita, niissä saakin varautua vuodenajasta riippumatta melkoiseen ihmispaljouteen. Tiellä kulkee tasaiseen tahtiin autoja, minubusseja ja suurempiakin busseja, joiden rinnalla on taas kerran helppo ymmärtää polkupyöräilyn sietämätön vapaus. Pysähdyspaikat rantatiellä ovat vähissä ja ne ovat melko pieniä, joten niillä oli kanssamme yleensä vain jokunen moottoripyörä. Ohi ajavien autojen ikkunoista matkailijat koettivat ottaa valokuvia maisemista, tuntematta ihollaan tuulta, kuulemattameren ääntä, maan tuoksuaa. No, on monta tapaa tehdä matkaa, ja nuo bussit kuljettavat alueella paljon tärkeää rahaa, varmasti enemmän kuin me, jotka pysähdyimme vain kahville. 

KUVAT: Pianida amlfitana, kahvipaussi Amalfin kaupungin satamassa.

   
Amalfin rannikosta ja sen kaupungeista on paljon luettavaa, lopussa joitakin linkkejä. Positanon kuvankauniissa pikkukaupungissa toimii myös suomalainen kulttuurimatkailuyritys Ars Mondo, joka järjestää monenlaisia räätälöityjä matkoja niin Positanoon kuin Roomaan. 
Oma majapaikkamme oli Agriturismo eli maatilamajoitus Sant´Agnellon kukkulan rinteellä (Colli di Fontanelle), nimensä Gli Ulivi mukaisesti oliivipuiden keskellä. Rauhassa, hiljaisuudessa ja pimeydessä, jossa saatoimme illalla suurelta terassilta katsella tähtitaivasta ja Napolinlahden valoja, aamulla Vesuviusta jonka takaa aurinko nousi. Kylässä oli myös hyvä ravintola, ristorante pizzeria Stellucia, josta sai sekä erinomaista pizzaa että hyvää päivän kalaa, toki myös kaikkia muita lähialueen antimia.

Oli pähkinöiden ja khaki-hedelmien aika, oliivien keruu alkaisi pian lähtömme jälkeen. Majatalon isäntä oli tarkka, että puista poimittiin vain kypsiä, mehukkaita khakeja, niin kypsiä että kanta jäi puuhun. Ylpeänä hän kantoi meille aamiaiselle tarjottimellisen kauniisti leikattuja hedelmiä, mieleeni ei tullut hiiskahtaakaan siitä, millaisia khaki-hedelmiä saimme samaan aikaan rakkaasta K-kaupastamme. Lähiruoka on lähiruokaa, kotona meillä oli parhaillaan palsternakan ja maa-artisokan sesonki, niitä oli vielä viimeiset odottamassa kasvimaalla. Herkkuja nekin. 

KUVAT: Gli Ulivin opastaulu, majapaikka puutarhasta kuvattuna, näkymä terassilta Napolinlahdelle (Vesuvius), kiivit kypsyvät, talon kissoja, khaki.           
Sää lokakuussa voi olla hyvin vaihteleva. Kolme vuotta siten samoihin aikoihin osuimme keskelle hellepäiviä, ihmiset palasivat uimarannoille ja olimme kuin keskellä kesää. Tälläkin kertaa oli lämmintä, 16-22 astetta, mutta pilvet toivat mukaan jännittävän lisän. Ensimmäisenä iltana, odottaessamme ystäviämme, pyöräilimme jäätelölle majapaikastamme alas Sorrentoon. Kavutessamme takaisin oli pimeää ja saimme päällemme ukkoskuuron, joka sai autot pysähtymään tien varteen. Sade on kuitenkin lämmintä, joten kokemus oli lähinnä, lämmin sade iholla ja fillarin valot pimeässä yössä ovat hyvänolon hetki. 

Kuva: Gelato! 

 Toisena ajopäivänä suuntasimme länteen, kohti Sorrenton niemimaan kärkeä. Aluksi nousimme tietä SS 145 Sant´ Agata sui Due Golfi -kylään, ja nimen mukaisesti matkalla sinne saatoimme muutamasta kohdasta ihailla samaan aikaan molempia niemeä ympäröivää lahtea, Napolin- ja Salernonlahtea. Kylästä siirryimme pienelle tielle ja poljimme pikkukylien kautta Terminiin, josta avautui hieno näkymä Caprille. Tai oikeastaan laskettelimme, sillä matka taisi olla yhtä huimaa alamäkeä. Tie jatkui rantaa mukaellen pikkukylien kautta Sorrentoon, se oli hiljainen ja rauhallinen, mukavasti mutkitteleva.

KUVAT: Due golfi, Capri, keraaminen kartta, matkantekoa 😉       
Sorrento, O sole mio, on minulle sitruunainen kaupunki, limoncello liköörin lisäksi siellä on onnistuttu kehittämään sitruunasta kaikkea mikä vain on mahdollista. Kävimme sitruunaostoksilla, sillä ystäväni Rita halusi tehdä jouluksi limoncelloa sorrentolaisista luomusitruunoista. Ja lisäksi pohjoiseen piti viedä babaa, tuota ihanaa napolilaista leivonnaista, joita meillä oli vielä aikaa syödä Napolissa.
Aluksi tarkoituksemme oli pyöräillä vain 1+2 Sant´Agnellossa viettämäämme päivää, ja minä pitäydyinkin suunnitelmassa. Kun lähdimme Sorrentosta Circumvesuviana -junalla Napoliin oli mukanamme kuitenkin yksi fillari. 

KUVAT: Hedelmäkauppias Sorrentossa, luomusitruunoita limoncelloon, baba, junassa.  

     

 
 Tavallisesti Italian paikallisjuniin ostetaan lippu itselle ja toinen mukana olevalle polkupyörälle, mutta tällä kertaa niin yrittäessäni virkailija sanoi biciclettan kuuluvan matkatavaroihin. 
Majoituimme Napolin keskustassa, Via Toledon kävelykadun varrella, viehättävässä kahden huoneen B&B paikassa Via Toledo 156

KUVAT: Piazza Museo, Piazza del Gesú Nuovo, metro Universita, Via Toledo.

    
  Olin etsinyt majoituksen itseäni ajatellen, tarkitukseni oli Napolissa keskittyä kaupunkiin ja historiaan. Olisimme aivan uuden metrolinjan vieressä (linea 1, Via Toledo) ja kävellenkin sijainti oli mitä mainioin. Niinpä joka aamu, kun minä lähdin tapaamaan jokapäiväisiä kirkkoja, luostareita, linnoja ja museoita, nousi Matti pyöränsä päälle ja suuntasi ulos ruuhkaisesta keskustasta. Aamukahvilla tai edellisenä iltana hän kyseli, mihin kannattaisi polkea, ja minulla tunnetusti ideoita riittää. Caserta, Bacoli? Ja Mattihan polki, tapansa mukaan ilman karttaa, ilmansuuntia ja tienviittona seuraillen. Illat vietimme yhdessä, nauttien napolilaisesta ruoasta sekä vanhoista ja uusista ystävistä.

KUVAT:  Matti lähdössä matkaan, Via Toledo, Chiesa di Sant´Anna dei Lombardi (entisöinnin alla), Castel Nuovo, Masan matkakuva Casertasta, Castel Nuovo, Castel Ovo (näkymä Napoliin) ja Santa Chiaran luostari.               
Valohoitoa? Sitähän minä lähdin etsimään. Sain pilvipoutaa, vähän aurinkoakin, lisäksi hurjia ukkoskuuroja niin Sorrenton niemimaalla kuin Napolissa. Sain viettää ensimmäiset pikkujoulut, glögiä ja poroa Italian taivaan alla. Syödä hyvää pastaa ja täydellstä pizzaa, tanssia, istua ja ihmetellä. Neuloa lentokoneessa ja Frankfurtin kentällä (suoria lentoja Napoliin ei ole) sandaalisukkaa, joka odottaa jo seuraavaa matkaa. Siis täydellisen syysloman.

Löysin uusia ajatuksia, ja se on kai parasta, mitä ihminen voi saada. Hyvän uuden juustotuttavuuden lisäksi 😉 Sitä tulivat kotiin saavuttuamme ystävät maistelemaan, sillä jaettu ilo ei ole klisee vaan tosi.

Tämä tarina päättyy näihin kuviin, mutta matka ei lopu koskaan. Rämön Matin sanoin, ”pyöräretkelläjoka päivä”, joskus kotona, joskus muualla.

KUVAT: Pikkujoulut Gli Ulivissa, kalapastaa RE ALFONSOssa, pizzalla Renaton ja Gianluigin kanssa heidän kotikulmillaan, ricotta-palleroita Trattoria Nellellassa, juustokaupassa, caffe, yötanssit Piazza del Plebiscitolla (tuttavan tutun 50-vuotis syntymäpäiväjuhlat), svogliatella leivonnainen, pizzaa, yksityiskohta Via Toledon metroasemalta, tuleva sandaalisukka, arancino eli riisipallo, joita olen muuten kokannut kotona.  Oli kiva nähdä, että ne ovat ihan samanlaisia kuin minun tekeleeni, onnistuin siis aika hyvin italialaisen keittokirjani kanssa.

   
    
    
    
    
    
 

Amalfin kaupungista: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Amalfi  

Amalfin rannikko, paljon maisemakuvia (automatka): http://tamamatka.pallontallaajat.net/2014/02/18/amalfin-rannikko-matkalla-sorrentoon/

Amalfi ja Capri, Iltalehti: http://www.iltalehti.fi/matkajutut/2011070713910527_ma.shtml

Amalfin annikko, Reissausta ja ruokaa blogi: https://reissaustajaruokaa.wordpress.com/2013/09/18/italia-aina-vain-upeampana-amalfin-rannikko/