Aihearkisto: 2014 Helsinki-Italia all day long

Siellä koti, missä peti?

Keskiviikkona 3.9. huomasin puhelimessani tekstiviestin, joka oli tullut jo edellisenä päivänä. Ystäväni RMatti oli saapunut pyöräretkensä huipulle, Manaliin.

21. heinäkuuta, kun hän vasta aloitteli matkaansa Intiassa Himalajan juurelle, sain viestin väsyneeltä mieheltä: ”…Iltapäivällä totaalisippaus ruuhkatukoksessa vanhassa Delhissä. Makuualusta jalkakäytävälle, 2 tuntia nukuskelua, sitten 1 km:n päähän hotlaan…”

Onko koti siellä missä on peti? Monelle polkupyörällä vaeltaminen ilman tarkkaa suunnitelmaa on antautumista hetkeen, tässä ja nyt. Koti paikkana ja tilana unohtuu ja menettää merkityksensä, sinne jääneet ihmiset eivät. Kotiin on aina hyvä palata, sen rauhaan ja turvaan, mutta on hyvä huomata ettei ole rakastunut seiniin.

IMG_1942

 
Kokosin viime kesän Helsinki-Italia matkani vuoteet yhdeksi kuvatarinaksi, aivan jokaisesta kesäkodista ei tosin ole kuvaa. Suurimmassa osassa huoneita vietin vain yhden yön, laivalla Rostockiin, Dresdenissä, Prahassa ja Predazzossa kaksi, Schiossa reilun viikon. Koko sarjan voi katsella TÄÄLLÄ.

Viikon fillari 34/2014 – Tunnearvoa

Elokuu. Yllättävä. Hiljaisuuden aikaa. En ole nähnyt viikon fillareita teitteni varrella, vaikka niitä on varmasti ollut.

Palaan kesämuistoon, kun huomasin Poleon kylässä pohjoisessa Italiassa puuhun nojaavan tutun fillarin.

IMG_1304

Noin vuosi sitten Padovan yliopistosta Helsingin yliopistoon vaihtoon tullut opiskelija osti itselleen muutamalla kympillä fillarin. Pyörä oli hyvä, ja siitä tuli talven mittaan läheinen. Niinpä se muutti muun muuttokuorman mukana Italiaan, vaikka kuljetus taisi maksaa enemmän kuin pyörä. Toisaalta, pyörän arvo oli jo noussut, sillä oli merkittävää tunnearvoa.

IMG_3879

 

IMG_1300

Viikon fillari 33/2014 – Street Art Wittenberg

Lutherstadt Wittenberg 2014, Elbe radweg.

IMG_6151-2

IMG_6150

IMG_6149

IMG_6148

Lehmät tieni varrella

Tässä hieman jälkipyykkiä pyöräretkeltäni Helsingistä Italiaan. Rakastan maitoa ja kaikkea mitä siitä voi tehdä. Pidän lehmistä, en vain maidon vuoksi, minusta ne ovat kauniita eläimiä.

Matkalla kuvasin joitakin kaunottaria, koko kuvasarjan voi katsella täällä. Löydätkö sieltä oman suosikkisi? Minun suyosikkini taitaa olla sateessa ja ukkosessa laiduntavat lehmät Monte Grappan rinteellä. Tai sitten Passo di Rolle…

IMG_6524

IMG_6488

IMG_1004

Viimeinen etappi, Salzburg – Helsinki

Kesäretkeni fillarilla Helsingistä Italiaan on tehty, Suomessa tapahtuneen yllättävän asian vuoksi tulin kotiin suunniteltua aiemmin. Matkasta jäi pois viimeinen osa, poljentaa Salzburgista kohti Itämeren rantaa.

Olimme toukokuussa sopineet suomalaisten ystäviemme kanssa tapaamisen Salzburgiin, jonne he pyöräilisivät Prahasta. Tarkoitus oli viettää 20.7. syntymäpäiväjuhlat, seurueeseen liittyi vielä muutama nuori mies junalla Wienistä. Kaksi vuotta sitten juhlistimme samaa päivää lähes samalla joukolla Gotlannissa. Silloin ruotsalaisella mansikkakakulla, nyt itävaltalaisilla leivoksilla.

Pikajunat Innsbruckista Salzbugiin eivät kuljeta polkupyöriä, joten matkustimme hitaammilla paikallisjunilla. Tämä takoitti kolmea junaa ja kahta vaihtoa, sain kantaa ja nortaa Kamelia junasta toiseen. Kun paikallisjuna Rosenheimista Salzbugiin viimein pysähtyi asemalle nousi Apukuski taksiin, minä viritin valon kypärään ja polkaisin hotellille, jossa muu joukko jo odotti. Salzburg oli minulle ennestään pyöräilemätön kaupunki, mutta sen pyöräkaistat olivat selkeät ja sujuvat ajella.

image

Sunnuntai illaksi ystävämme olivat varanneet St. Peter Stiftskeller ravintolasta Mozart konsertti-illallisen, jonka pukukoodi smart casual oli pienellä etu- ja takalaukulla matkustavalle Apukuskille haastava. Vaihtovaatteisiin ei kuulunut minkäänlaisia pitkiä housuja, sellaiset saisi ainoastaan irtolahkeista ja shortseista. Paidasta ja kengistä puhumattakaan. Apu löytyi kolmen nuoren miehen huoneesta: yhdestä matkalaukusta housut, toisesta paita ja kolmannesta tennarit. Pääsimme siis musiikilliselle illalliselle samaan ravintolaan Clint Eastwoodin ja Bill Clintonin kanssa, tosin he olivat siellä vuosia meitä aiemmin.

Pari päivää aikaisemmin onnistuin saamaan paikan samalle lennolle Apukuskini kanssa. Hänellä oli jo pyörävaraus valmiina, mutta ei pyörää, sehän jäi aikanaan Helsinki-Vantaa lentoasemalle, josta Apupoika haki sen Cycle Centerin kattoon roikkumaan. Lento oli Air Berliinin ja Finnairin yhteislento Hampurin kautta Helsinkiin, tällä kertaa polkupyörän pakkaamattomuus ei ollut Finnairillekaan kuljetuksen este. Hintaa Kamelin matkalipulle tuli 85 €.

Hieman hämmentyneenä palasin lähes seitsemän viikkoa kestäneeltä matkaltani lähtöruutuun Pohjois-Helsinkiin. Seuraavana päivänä hämmennys muuttui iloksi ja riemuksi, kun polkaisin rakkaalla arkipyörälläni Orvokilla katsomaan auringossa kylpevää kaunista kotikaupunkia. Vieroitushoitoa italiaisesta jäätelöstä olen hakenut toistaiseksi päivittäin Teurastamon Jädelinosta. Ihana Helsinki!

Kaksi päivää ennen paluutani ystäväni oli lentänyt Intiaan omalle pyöräretkelleen, saas nähdä pidämmekö vielä perunajuhlia puutarhassa kun hän palaa syyskuussa Suomeen 😉 Pyörät vie, sinne tänne, milloin ketäkin, hyvä niin.

Viikon fillari 30/2014 – Arrivederci

I have to stop my tour and go back to Finland, things just happen.

image

 

image

 

Schio, Vicenza, Italy 2014.

Jäähyväiset Italialle Brentajoen pyöräreitillä

Helsinki-Italia All Day Long pyöräretkeni kauimmaiseksi kohteeksi jäi Venetsia, jonne teimme retken sciolaisten ystäviemme luota. Schio on kaupunki ja kunta Vicenzan provinssissa Venetossa, pohjoisessa Italiassa. Se sijaitsee kohdassa jossa Alpit alkavat, kaupunkia ympäröi Pikku Dolomiitit (Italian esialpit) ja Monte Pasubio. Maantieteellisen sijaintinsa vuoksi Schio taitaa olla yksi Italian sateisimmista kaupungeista, näin ainakin ystävämme vakuuttivat 😉

Alkuperäinen ajatuksemme oli vierailla Schiossa yhdestä kolmeen päivään, mutta lopulta päiviä kertyi yhdeksän, mikä oli enin mahdollinen – olimme sopineet tapaamisen suomalaisten ystäviemme kanssa Salzburgiin, jonne he pyöräilivät Prahasta. Vesisateiden lisäksi Schio tarjoaa erinomaisen pyäräilytukikohdan, sen ympäriltä löytyy lukematon määrä erilaisia reittejä kaikenlaisiin tarpeisiin. Ja hyvien ystävien luona on aina hyvä olla.

Teimme Sciosta yhden yön visiitin Venetsiaan, paluumatkalla vierailimme Mirassa ystävämme Jerryn luona. Tutustuimme Jerryyn joitakin vuosia sitten kun hän aloitteli polkupyörän vuokraus ja fillarilomabisnestä Italiassa, taisimme olla hänen VELOCE yrityksensä ensimmäisiä asiakkaita. Polkupyörämme ja ystävoltä saamamme Helsinki-Schio pyöräilypaidat olivat yksi Venetsian suurimmista nähtävyyksistä, olemme monessa perhealbumissa ympäri maailmaa. Ne vetävät ihmisiä myös mukavasti juttusille. saimme lyhyen visiitin aikana kuulla mm. japanilaisia pyöräilytarinoita ja paikallisten asukkaiden murheita mantereen sillan huonosta pyöräiltävyydestä.

Perjantaina 18.7. aloitimme paluun kohti pohjoista. Suunnitelmaa meillä ei juuri ollut, ainoastaan tavoite olla seuraavana päivänä Salzburgissa, joten pyöräillen emme perille pääsisi. Lisäksi Apukuskini vuokrapyörä pitää piti palauttaa Innsbruckiin, omahan jäi aikanaan Helsinki-Vantaalle.

Ystävämme Rita suositteli meille perjantaipyöräilyyn Bassano-Trento pyöräreittiä. Schiosta Bassanoon on tasamaata noin 35 km, muutaman ylimääräisen mutkan kautta saime pidennettyä sitä sen verran, että Bassanossa oli virallinen kahvi- ja jäätelötauko. Matka kohti pohjoista alkoi ihanassa 31 asteen helteessä Brenta-jokea seuraillen.

Pyöräreitti Bassanosta Trentoon kerrassaan ihana, ja ajetavuudeltaan se sopii kaikenlaisille pyöräilijöille. Osa reitistä seuraa vanhaa maantietä, osa viljelmien pieniä huoltoteitä ja suuri osa erillistä pyörätietä. Maisemat ovat huikaisevat, päälyste hyvä ja kahvipaikkojakin matkan varrella on riittävästi. Todella tasaisen profiilin ansiosta sivulaukkuihin mahdutetut tuliaiset ja lahjat ystävillemme eivät kiusanneet jalkoja. Halusimme viedä Salzburgiin palan meidän Ialiaamme, Val Leogran kuohuviiniä ja Bassanon grappaa.

Lähdimme matkaan Schiosta puolen päivän aikaan, alkuperäinen ajauksemme oli etsiä vielä iltajuna Trentosta hieman pohjoisemmas. Pikän Bassanotauon ja osittain hitaan fiilitelyajelun vuoksi saimme kuitenkin kaivaa lamput laukuista ja ajaa yövalaituun Trentoon. Grand Hotel Trenton 24 h check inn tiskillä Assistentti neuvotteli hyvän yhden yön huonehinnan, minkä jälkeen polkaisimme fillarit punaista mattoa pitkin hotellin aulaan ja kokoushuoneeseen, josta oli tehty sunnuntain kilpailua varten tilapäinen pyörähuone. Siellä sai Kamelini nukkua kauniiden maantiepyörien seurassa.

Seuraavana päivänä niin meidän kuin monen muunkin Trentosta Brenneroon tai Innsbruckiin junalla pyrkivän matkasuunnitelmat kariutuivat siihen, että junan fillarivaunu oli jo asemalle saapuessa täynnä, eikä sinne siis otettu yhtään pyörää lisää. Kaikissa puolen tunnin välein saapuvissa junissa oli sama tilanne. Hetken asiaa pähkäiltyämme päätimme viiden hengen saksalaisryhmän kanssa järjestää oman kuljetuksen rajalle. Taksin kiinteä hinta reitille Trento-Brennero on 280 €, mutta yhsis taksi voi kuljettaa enintään kaksi pyörää. Taksipisteen hoitaja järjesti paikalle melko nopeasti asuntoauton, jonka kyytiin saimme kaikki seitsemän pyörää ja kolme matkustajaa, loput neljä toiseen taksiin ja matkaan, 80 €/henkilö.

Apukuski lasketteli alas Innsbruckiin omaa vauhtiaan ja ehti kuin ehtikin palauttaa vuokrapyörän ennen kello 18, tapasimme rautatieasemalla josta alkoi matka kolmella paikallisjunalla kohti Salzburgia. Oli huimaa lasketella tuo noin 40 km alamäki ja todeta, että jokunen viikko sitten kapusin sen Kamelini kanssa ylös 😉 Lämpöisessä Salzburgin yössä meitä odotti ystävämme, jotka olivat perillä Prahan reitiltä meitä ennemmin 😉

Ensimmäisen kerran eläessäni ajoin Kamelilla hotellin baariin 😉

Liian paljon hyvää – viimeinen rasti Italiassa!

” There is an olive three and a big oak in front of my home and usually a black and white cat laying in the shadow during the summertime. You will find this place, we´ll be waiting.”

image

image

Ja kuten yllä olevista kuvista näkyy, löysimme perille, minä ja Cycle Centerin lähettämä assistentti.

Kuluneen viikon aikana on tapahtunut paljon pieniä arkisia asioita, joista voisi kirjoittaa ja jakaa kaiken tai edes vähän. Kuten että täällä on kesäkurpitsa-aika, ja minä keitin kylmän kesäkurpitsa-jugurttikeiton. Maitotuotteiden ihanuudella voi yllättää ystävät jotka ovat tottuneet nauttimaan maitonsa maitona tai juustona.

Miten maituisi suomalainen kesäkeitto keskellä italialaista kesää, jälkiruoaksi  kotikakkujen parhaimmistoa.  Suunnistuksen MM-kisat, uudet pyöräilykengät, ylämäkiä, ihania paikallisia luomuviinejä, kuohkeaa ja maukasta taikinaa, ystäviä odottamassa aamutreeniä, tiskirätti, kenen tiskivuoro, espressopannun porina, sadetta ja ukkosta, lopulta myös aurinkoa.

Viime keskiviikkona Helsingistä 6.6. matkaan lähtenyt venetolainen kakkuvuoka on siis saapunut perille omaan kotiinsa Pohjois-Italian Schioon. Olemme pitäneet sille seuraa pian viikon verran, kumpin tahoillamme mutta yhteisessä vierashuoneessa leväten. Minun matkani jatkuu vielä pienen pienen hetken kotoa tullut suruviesti muutti suunnitelmat kerralla.

image

Kun ajattelen menehtynyttä läheistäni, häntä joka oli niin voimissaan ja täynnä iloa arkisista asioista, uskon yhä enemmän sanoihin ELÄ N.Y.T.

Pohjoisen Italian ihanuuksista vinkkaan myöhemmin.

 

Bike of the Week 29/2014 – Get up, stand up!

image

Schio, Veneto, Italy.

Contro il razzismo, contre le racisme, rasismia vastaan, against racism.

Get up, tand up, stand up for your rights!

Montegrappan kautta maaliin

Helsingistä perjantaina 6.6. matkaan lähtenyt kakkuvuoka on nyt perillä, omassa keittiössään Schiossa. Keltaisten gerberoiden kera se lähettää terveisiä HePon Kukkahattu tädeille ja kaikille muille sen matkaa seuranneille.

image

Ennen maanantain 7.7. etappia Predazzosta Passo di Rollen yli Fonzasoon kävin vielä kerran kokeilemassa Caseificio Sociale Predazzon ovea, joka oli auki. Ostin kaksi palaa Puzzone di Moena juustoa ja purkillisen kirsikankukkahunajaa, jota en ole koskaan aiemin edes maistanut. Olin menettää järkeni kahden paikallisen hunajantuottajan lajityyppihunajia pursuavan hyllyn edessä, sillä ymmärsin hyvin, etten voisi kuljettaa fillarissina kaikkea mitä haluaisin maistella, vaikka sivulaukut voikin ylipakata. Ihan on riittävästi kiloja kinkareiden yli kuljetettavaksi jo omasta takaa 😉

Apukuski oli edellisenä päivänä polkenut Passo di San Pellegrino & Passo di Valles lenkin, joten alkumatka Rollelle oli tuttua. Niinpä hänellä oli mielessä hyvä huoltopaikka, kun Kamelin takarengas alkoi hiljaa tyhjentyä. Jos sinne asti kitkuteltaisiin. Matkan toinen rengasrikko.

Kolmannen kerran takarenkaani tyhjeni torstaina 10.7., ajellessani omaa sight seein lenkkiä Schiosta länteen, Apukuski oli suunnannut sciolaisen ystävämme Stenin/Team Orvokki Asiagoon ja poiminut sieltä matkaan toisen Team Orvokki 2014 ajajan HeliVeikin. Olimme majoittuneet Schioon ystäväperheemme luo ja  olin luonnollisesti unohtanut, että työkalut ja vararenkaat kulkevat sivulaukuissa. Koska olin liikkeellä kevyillä pakaaseilla ei minulla luonnollisestikaan ollut mitään millä tilanteesta selvitä. Muutaman kilometrin kitkuttelin polkemalla hitaasti koko paino eteenpäin siirrettynä, se toimi ylämäessä mutta ei enää laskussa, kun rengaskin alkoi olla tyhjä. Taluttelin muutaman kilometrin Malon kaupunkiin, jossa löysin vanhan herran pitämän pyöräkorjaamon. Vaihdoimme yhdessä renkaan samalla niitä näitä jutellen, hän italiaa, minä muutamalla italian sanalla höystettyä suomea. Kohtaamisia, joiden vuoksi kannattaa tehdä tyhmyyksiä, kuten ajaa ilman vararengasta.

Maanantain tie Passo di Rollelle ja sieltä edelleen Cismon joen solaan oli todella kaunis, juuri sellaista maisemaa, jonka osaksi mieleni mieluusti muuttuu, Matti Rämöä siteeraten. Rollen huipulla (1984 m) oli Gino Bartalin muistolaatta. Bartali voitti Italian ympäriajon vuosina 1936, 1937 ja 1946 sekä Ranskan ympäriajon vuosina 1938 ja 1948.

Ennen Schiossa sijaitsevaa kakkuvuokamaalia päätimme kuljettaa vuokaa vielä legendaarisen Monte Grappan huipun kautta, siitäkin huolimatta, että jo aamulla satoi vettä. Luvassa olisi märkä päivä, mutta mahdollisuus nousta Grappalle eri reittiä kuin edellisellä kerralla 2010 oli ylivoimaisen houkutteleva.

Ajoimme tällä kertaa viinavuoren ylittävän tien pohjoisesta etelään, pohjoinen reitti on vähemmän suosittu ja ainakin sadepäivänä hiljainen. Ainoa tapaamamme pyöräilijä oli sveitsiläinen mies, joka vaihtoi huoltoautoa ajeneen puolisonsa kanssa ajovuoroa samassa galleriassa, jossa me vaihdoimme kuivia vaatteita ja odotimme yläpuolellamme olevan ukkoskuuron siirtymistä hieman kauemmas. – Everything ok, do you need something? kysyi herrasmies, hymyilimme molemmat, hän tiesi vastauksen. Mitä ilmeisemmin hän oli toteuttanut omaa unelmaansa kapuamalla saman tien huipulle etelästä, sen jota me laskettelisimme alas.

Sadetta en pelkää, mutta ukkosen edessä olen nöyrä. Rukoukseni: – …jos siunaat ja varjelet näitä lehmiä täällä pellolla joka päivä, niin siunaa ja varjele minuakin pikkuisen. Vaikka tiedän, että minä hakeuduin tänne omasta vapaasta tahdostani, nuo lehmät eivät.

Niin se vain nousi Kameli 16-17 % prosentin suorat, hyvin on pyörällä matkakunto kehittynyt. Terveisiä vaan sinne Helsinginkadulle Cycle Centeriin! Ja se tunne, kun olet huipulla, ravintola on auki ja sen ovesta huokuu lämmin ilma. Grappa Grappalla.image

Grappa-päivän päätteeksi majoituimme Bassanon kaupunkiin, samaan Hotelli Brenneroon kuin aikaisemmalla kerralla – nyt tuo nimi sopi matkaamme paremmin kuin silloin. Illan päätteeksi söimme hotellissa jäätelöä, Apukuski katseli legendaarista Saksa-Brasilia jalkapallo-ottelua, minä luin sujuvasti selkä televisioon päin.

Puolessa välin Grappaa muistin, että Predazzosta ostamani Puzzone-juustot olivat jääneet aamulla hotellimme jääkaappiin. Takaisin en halunnut kääntyä, jääköön. Bassanon vastaanotossa meitä odotti jo viesti, hotellin isäntä oli huomannut saman.

Seuravana aamuna minä käyskentelin kauniissa Bassanon kaupungissa ja Apukuski lähti hakemaan juustoja, tällä kertaa tasaisempaa reittiä. Lopputulos oli hyvä neljän tunnin lenkki, mutta tie Fozasoon ei löytynyt, sinne siis jäivät juustot. Täytinpä siis sivulaukkuni muutamalla pullolla elämän vettä, Aqua Vitae, POLI perheen Grappa-museon antimilla. Luvassa oli lyhyt (44 km) polkaisu tasaisella maalla kohti kakkuvuoan kotia, Schioa.