Minulla on kaksi polkupyörää, joilla ajelen noin yli 10 000 km kilometriä vuodessa. En molemmilla, vaan yhteensä.
Rakas arkipyöräni Orvokki, vuonna 1990 ostettu kolmivaihteinen Crescent, joka sai joskus 2000-luvulla uuden värin ja ensimmäiset kukkakoristeet. Ne olivat orvokkeja, siitä nimi.
Orvokin tarakalla ovat aikanaan istuneet molemmat tyttäreni, 90-luvulla ei oltu vielä kuultu peräkärryistä tai laatikkopyöristä. Nyt kuljen Orvokilla kaikenlaisia arkimatkoja, ympäri vuoden, eniten poljettu reitti on varmasti 5 km työmatkani Pohjois-Helsingissä Paloheinästä Ogeliin.
Toinen pyöräni on keväällä 2012 Cycle Centeristä ostettu Kameli, fitnes-fillariksi luokiteltava Ridley. Kameli on reissu- ja retkipyöräni. Parissa vuodessa välillemme on syntynyt vahva kiintymyssuhde.
Kamelin kanssa olen ehtinyt kiertää ristiin rastiin Suomea, koluta Gotlannin ja polkaista Tour de Helsingin. Syksyllä 2012 vein Kamelin Napoliin ja ajelimme yhdessä Amalfin rannikolla – kokeilin myös pienintä eturatasta kavutessamme Agerolaan, Vesuviukselle ym. kinkareille. Hyvin jaksoimme, molemmat. Kesällä 2013 poljin Kamelin Helsingistä sen kotiseudulle Belgiaan, kastettavaksi 😉
Joskus vaihtamalla paranee. Kamelia edeltänyt reissupyörä, Barcelonasta mukaani lähtenyt Gloria, on siirtynyt vieraspyöräksi. Kamelin rinnalla Gloria oli norsu.
Mutta kahta en vaihda… ja toinen niistä on Orvokki. En, vaikka tiedän, että sen ajokuntoisena pitämiseen käytetyillä euroilla olisi voinut hankkia hyvän uuden arkipyörän.
Niin ikääntyvillä ihmisillä kuin polkupyörillä on annettavana sellaista kauneutta ja kokemusta, jota suuresti arvostan. Mielummin korjaan ja parantelen vanhaa kuin heitän sen metallinkeräykseen ja hankin uuden.
Nälkää näkisimme, jos perheemme ruokahuolto olisi cerveloiden ja Kamelin varassa.
Orvokin studiokuvat on kuvannut Vilhelm Sjöström/Musta & Valkoinen. Valokuvaamo, johon kannattaa tutustua! (facebook)
-mip- 