Kun keväällä 2015 sain tietää, että seuraavana syksynä minulla olisi työstäni erityisopettajana viikon syysloma, varasin sen enempää miettimättä lennon Napoliin. Taakse jäänyt syksy ja talvi olivat olleet minulle monin tavoin poikkeuksellisen raskaita, syksy 2014 jäi myös monen muun muistoihin pimeänä, pilvisenä ja harvinaisen valottomana. Marraskuussa saimme peräti 18 tuntia auringon paistetta.
Toivoin valohoitoa Italiassa, hetkiä ystävien kanssa. Matkoja luontoon, historiaan, taiteeseen, pysähdyksiä italialaisen ruoan äärelle. Halusin pyöräillä Napolinlahden etelärannalla, Sorrenton niemimaalla ja Amalfin rannikolla, sinne hankkisin vuokrafillarin.
Googlen avulla löysin Sorrento Biken. Valeria vastasi sähköposteihini aina nopeasti ja ystävällisesti, asiointikieli oli englanti. Palvelu perillä oli yhtä hyvä kuin virtuaalinen ensivaikutelma.
Saavuin matkaani lähteneen Matin kanssa Sorrenton asemalle sateisena lauantaina, pyöräliike oli lyhyen kävel,ymatkan päässä, ja vaikka se ei ollut varsinaisesti auki päästi myöhemmin omistajaksi osoittautunut, toimistossa hääräillyt herra meidät sisälle. Valitsimme pyörät, laitoimme ne ajokuntoon, kirjoitimme sopimuksen ja haastelimme mukavia. Lopuksi herra, jonka nimeä en valitettavasti muista, kieltäytyi tilaamasta meille taksia vaan halusi ajaa meidät liikkeen pakettiautolla ylös kukkulalle, jonka rinteellä oli maatila, jossa asuisimme. Seuraava päivä oli sunnuntai ja liike olisi kiinni, mutta sovimme tapaamisen kello 12. Pohjois-Italiasta myöhään lauantai-iltana saapuvat ystävämme saisivat tulla valitsemaan fillarit.
Nelihenkisestä seurueestamme kaikki saivat mitä halusivat. Matti maantiepyörän, Roberto sähköavusteisen, minä ja Rita hybridit. Toinen tarakalla, kotoa tuotua sivulaukkua varten.
KUVAT: vuokrapyörät majapaikkamme pihalla, Sorrento Biken myymälä (vuokraus samassa).
Sähköavusteinen pyörä on erinomainen apuväline tasaamaan ryhmää. Porukassa poljetaan aina ”heikoimman” mukaan. Itse olen usein ollut tuo porukan heikoin, sillä kysehän ei ole omasta kunnosta vaan missä seurassa poljet. Tiedän hyvin, miltä tuntuu survoa ylös Vesuviuksen rinnettä, kun ajoseura polkaisee sen samaan aikaan kahteen kertaan. Tai kun perillä jossakin oma pää on sumea ja katse harittaa, kun muut silmät kirkkaina katselevat maisemia.
Sähköpyörä mahdollistaa ensinnäkin sen, että seurue voi mennä minne haluaa, ei sinne minne kaikki jaksavat. Lisäksi se tarjoaa käyttäjälle miellyttävän ajokokemuksen, jossa voi keskittyä jutteluun, maisemien katseluun ja vaikka valokuvaamiseen, sen sijaan että kaikki enegria menee polkemiseen ja mielessä toistuu vain yksi sana, jaksaa, jaksaa, jaksanko….
On vaikea kuvailla, millaista iloa ja itsevarmuutta Roberton ensimmäinen kokeilu sähköavusteisella fillarilla häneen pyöräilyynsä toi. Palauttaessamme pyörät Sorrento Bikeen hän totesi pilke silmässä odottavansa tänä vuonna erityisen paljon Joulupukkia.
Meillä oli käytettävissä viikonloppu, kaksi ajopäivää, minkä jälkeen ystävämme palasivat Pohjois-Italiaan ja me siirryimme Napolinlahden toiselle puolelle, Napoliin. Ensimmäisen päivän kohde oli Amalfin rannikko, Costiera Amalfitana, yksi kauneimmista teistä, joita olen koskaan ajanut. Olin itse siellä nyt kolmatta, Matti toista, ystävämme ensimmäistä kertaa.
Tie SS 163 mutkitteleee jylhällä rantapenkereellä maisemassa, joka kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Sekä luonnon kauneus että ihmisen sopeutuminen erityiseen ympäristöön ovat vertaansa vailla. Amalfin kaupunki melko keskellä tuota rannikkoa on kukoistanut jo keskiajalla, aikanaan se on ollut merkittävä kauppakeskus. Tällöin yhteydet sinne, kuten muihinkin rannikon kaupunkeihin, on hoidettu pääsääntöisesti meriteitse, tai vuorenharjanteen yli polkuja pitkin. Rantatie on rannikon historiaan nähden hyvin uusi.
KUVAT: Amalfin rannikkoa, keraamiset kilometrilaatat, Positano, opastaulu rantatielle.
Amalfin rannikko ja sen pienet kauniit kaupungit ovat hyvin suosittuja turistikohteita, niissä saakin varautua vuodenajasta riippumatta melkoiseen ihmispaljouteen. Tiellä kulkee tasaiseen tahtiin autoja, minubusseja ja suurempiakin busseja, joiden rinnalla on taas kerran helppo ymmärtää polkupyöräilyn sietämätön vapaus. Pysähdyspaikat rantatiellä ovat vähissä ja ne ovat melko pieniä, joten niillä oli kanssamme yleensä vain jokunen moottoripyörä. Ohi ajavien autojen ikkunoista matkailijat koettivat ottaa valokuvia maisemista, tuntematta ihollaan tuulta, kuulemattameren ääntä, maan tuoksuaa. No, on monta tapaa tehdä matkaa, ja nuo bussit kuljettavat alueella paljon tärkeää rahaa, varmasti enemmän kuin me, jotka pysähdyimme vain kahville.
KUVAT: Pianida amlfitana, kahvipaussi Amalfin kaupungin satamassa.
Amalfin rannikosta ja sen kaupungeista on paljon luettavaa, lopussa joitakin linkkejä. Positanon kuvankauniissa pikkukaupungissa toimii myös suomalainen kulttuurimatkailuyritys Ars Mondo, joka järjestää monenlaisia räätälöityjä matkoja niin Positanoon kuin Roomaan.
Oma majapaikkamme oli Agriturismo eli maatilamajoitus Sant´Agnellon kukkulan rinteellä (Colli di Fontanelle), nimensä Gli Ulivi mukaisesti oliivipuiden keskellä. Rauhassa, hiljaisuudessa ja pimeydessä, jossa saatoimme illalla suurelta terassilta katsella tähtitaivasta ja Napolinlahden valoja, aamulla Vesuviusta jonka takaa aurinko nousi. Kylässä oli myös hyvä ravintola, ristorante pizzeria Stellucia, josta sai sekä erinomaista pizzaa että hyvää päivän kalaa, toki myös kaikkia muita lähialueen antimia.
Oli pähkinöiden ja khaki-hedelmien aika, oliivien keruu alkaisi pian lähtömme jälkeen. Majatalon isäntä oli tarkka, että puista poimittiin vain kypsiä, mehukkaita khakeja, niin kypsiä että kanta jäi puuhun. Ylpeänä hän kantoi meille aamiaiselle tarjottimellisen kauniisti leikattuja hedelmiä, mieleeni ei tullut hiiskahtaakaan siitä, millaisia khaki-hedelmiä saimme samaan aikaan rakkaasta K-kaupastamme. Lähiruoka on lähiruokaa, kotona meillä oli parhaillaan palsternakan ja maa-artisokan sesonki, niitä oli vielä viimeiset odottamassa kasvimaalla. Herkkuja nekin.
KUVAT: Gli Ulivin opastaulu, majapaikka puutarhasta kuvattuna, näkymä terassilta Napolinlahdelle (Vesuvius), kiivit kypsyvät, talon kissoja, khaki.
Sää lokakuussa voi olla hyvin vaihteleva. Kolme vuotta siten samoihin aikoihin osuimme keskelle hellepäiviä, ihmiset palasivat uimarannoille ja olimme kuin keskellä kesää. Tälläkin kertaa oli lämmintä, 16-22 astetta, mutta pilvet toivat mukaan jännittävän lisän. Ensimmäisenä iltana, odottaessamme ystäviämme, pyöräilimme jäätelölle majapaikastamme alas Sorrentoon. Kavutessamme takaisin oli pimeää ja saimme päällemme ukkoskuuron, joka sai autot pysähtymään tien varteen. Sade on kuitenkin lämmintä, joten kokemus oli lähinnä, lämmin sade iholla ja fillarin valot pimeässä yössä ovat hyvänolon hetki.
Kuva: Gelato!
Toisena ajopäivänä suuntasimme länteen, kohti Sorrenton niemimaan kärkeä. Aluksi nousimme tietä SS 145 Sant´ Agata sui Due Golfi -kylään, ja nimen mukaisesti matkalla sinne saatoimme muutamasta kohdasta ihailla samaan aikaan molempia niemeä ympäröivää lahtea, Napolin- ja Salernonlahtea. Kylästä siirryimme pienelle tielle ja poljimme pikkukylien kautta Terminiin, josta avautui hieno näkymä Caprille. Tai oikeastaan laskettelimme, sillä matka taisi olla yhtä huimaa alamäkeä. Tie jatkui rantaa mukaellen pikkukylien kautta Sorrentoon, se oli hiljainen ja rauhallinen, mukavasti mutkitteleva.
KUVAT: Due golfi, Capri, keraaminen kartta, matkantekoa 😉
Sorrento, O sole mio, on minulle sitruunainen kaupunki, limoncello liköörin lisäksi siellä on onnistuttu kehittämään sitruunasta kaikkea mikä vain on mahdollista. Kävimme sitruunaostoksilla, sillä ystäväni Rita halusi tehdä jouluksi limoncelloa sorrentolaisista luomusitruunoista. Ja lisäksi pohjoiseen piti viedä babaa, tuota ihanaa napolilaista leivonnaista, joita meillä oli vielä aikaa syödä Napolissa.
Aluksi tarkoituksemme oli pyöräillä vain 1+2 Sant´Agnellossa viettämäämme päivää, ja minä pitäydyinkin suunnitelmassa. Kun lähdimme Sorrentosta Circumvesuviana -junalla Napoliin oli mukanamme kuitenkin yksi fillari.
KUVAT: Hedelmäkauppias Sorrentossa, luomusitruunoita limoncelloon, baba, junassa.
Tavallisesti Italian paikallisjuniin ostetaan lippu itselle ja toinen mukana olevalle polkupyörälle, mutta tällä kertaa niin yrittäessäni virkailija sanoi biciclettan kuuluvan matkatavaroihin.
Majoituimme Napolin keskustassa, Via Toledon kävelykadun varrella, viehättävässä kahden huoneen B&B paikassa Via Toledo 156.
KUVAT: Piazza Museo, Piazza del Gesú Nuovo, metro Universita, Via Toledo.
Olin etsinyt majoituksen itseäni ajatellen, tarkitukseni oli Napolissa keskittyä kaupunkiin ja historiaan. Olisimme aivan uuden metrolinjan vieressä (linea 1, Via Toledo) ja kävellenkin sijainti oli mitä mainioin. Niinpä joka aamu, kun minä lähdin tapaamaan jokapäiväisiä kirkkoja, luostareita, linnoja ja museoita, nousi Matti pyöränsä päälle ja suuntasi ulos ruuhkaisesta keskustasta. Aamukahvilla tai edellisenä iltana hän kyseli, mihin kannattaisi polkea, ja minulla tunnetusti ideoita riittää. Caserta, Bacoli? Ja Mattihan polki, tapansa mukaan ilman karttaa, ilmansuuntia ja tienviittona seuraillen. Illat vietimme yhdessä, nauttien napolilaisesta ruoasta sekä vanhoista ja uusista ystävistä.
KUVAT: Matti lähdössä matkaan, Via Toledo, Chiesa di Sant´Anna dei Lombardi (entisöinnin alla), Castel Nuovo, Masan matkakuva Casertasta, Castel Nuovo, Castel Ovo (näkymä Napoliin) ja Santa Chiaran luostari.
Valohoitoa? Sitähän minä lähdin etsimään. Sain pilvipoutaa, vähän aurinkoakin, lisäksi hurjia ukkoskuuroja niin Sorrenton niemimaalla kuin Napolissa. Sain viettää ensimmäiset pikkujoulut, glögiä ja poroa Italian taivaan alla. Syödä hyvää pastaa ja täydellstä pizzaa, tanssia, istua ja ihmetellä. Neuloa lentokoneessa ja Frankfurtin kentällä (suoria lentoja Napoliin ei ole) sandaalisukkaa, joka odottaa jo seuraavaa matkaa. Siis täydellisen syysloman.
Löysin uusia ajatuksia, ja se on kai parasta, mitä ihminen voi saada. Hyvän uuden juustotuttavuuden lisäksi 😉 Sitä tulivat kotiin saavuttuamme ystävät maistelemaan, sillä jaettu ilo ei ole klisee vaan tosi.
Tämä tarina päättyy näihin kuviin, mutta matka ei lopu koskaan. Rämön Matin sanoin, ”pyöräretkelläjoka päivä”, joskus kotona, joskus muualla.
KUVAT: Pikkujoulut Gli Ulivissa, kalapastaa RE ALFONSOssa, pizzalla Renaton ja Gianluigin kanssa heidän kotikulmillaan, ricotta-palleroita Trattoria Nellellassa, juustokaupassa, caffe, yötanssit Piazza del Plebiscitolla (tuttavan tutun 50-vuotis syntymäpäiväjuhlat), svogliatella leivonnainen, pizzaa, yksityiskohta Via Toledon metroasemalta, tuleva sandaalisukka, arancino eli riisipallo, joita olen muuten kokannut kotona. Oli kiva nähdä, että ne ovat ihan samanlaisia kuin minun tekeleeni, onnistuin siis aika hyvin italialaisen keittokirjani kanssa.
Amalfin kaupungista: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Amalfi
Amalfin rannikko, paljon maisemakuvia (automatka): http://tamamatka.pallontallaajat.net/2014/02/18/amalfin-rannikko-matkalla-sorrentoon/
Amalfi ja Capri, Iltalehti: http://www.iltalehti.fi/matkajutut/2011070713910527_ma.shtml
Amalfin annikko, Reissausta ja ruokaa blogi: https://reissaustajaruokaa.wordpress.com/2013/09/18/italia-aina-vain-upeampana-amalfin-rannikko/
-mip- 