Viikon fillari 40/2014 – Aamuhämärää

Hyvää huomenta, Buongiorno! Hämärät aamut, pimenevät illat, aika varmistaa että fillarin valot on ooK.

– Mutta Punahilkka, miksi sinulla on noin kirkkaat valot? kysyi traktorinkuljettaja.
– Jotta sinä näkisit minut paremmin etkä ajaisi päälleni, vastasi Punahilkka. Muuten tämä tarina loppuu kesken, eikä isoäiti voi koskaa syödä minua.

Päivitin oman valaistukseni viime keväänä ennen Helsinki-Italia tourille lähtöä. Pyöräilypäivänä Jyväskylän kävelykadulla käyskennellessäni piipahdin Fenix lamppujen esittelytelttaan ja ihastuin tähän pikkumustaan, Fenix BTR 20,, jonka loisteessa pienet italialaiset kylätkin kesäyönä hiljenivät. Ei, älkää luulko että häiriköin valolla, liian kirkas ja väärin kohdistettu valo sattuu, ärsyttää ja on vastaantulijalle jopa vaarallinen. Tiedän sen kokemuksesta, valitettavasti, kaikenlaista sitä tuli viime talvena vastaan. Fenixin kaksoislinssitekniikka tekee sen omalta osaltaan vastaantulijaystävälliseksi, valkoinen ledivalo taas on mukava omissa silmissä.

Ja sitten ne kynttilät…

Alppihuiputtajien Huilileiri – Päivä 6: Tour de France legendoja

Apukuski Hiilarikuurilla Alppeja huiputtamassa 😉

Hiilarikuuri

Tarunhohtoinen Col de l’Izouard! Täällä ovat voittaneet Coppi, Bobet, Bartali, Merckx… Liitetäänkö tänään etappivoittajien nauhaan Priha vai Heinaro?

Päivän suunnitelma oli seuraava: siirrytään autolla Bardonecchiasta (Italia) Brianchoniin (Ranska). Me (Matti ja Heikki) starttaamme sieltä kohti Col de l’Izouardia (2360m)jonka saavutettuamme etenemme Col de Angeliin (2750 m). Pasi ja Late taas jatkavat Brianchonista autolla Guillestreen, jalkautuvat pyörille ja iskevät Col de Angeliin lounaasta. Parien kohtaaminen todennäköisesti jossain lähellä tuota solan huippua, ja paluumatka kaikki yhdessä Pasin ja Laten tuloreittiä takaisin Guillestreen. Miksun flunssa oli kiristänyt otettaan, joten hän valitettavasti joutui jättämään päivän odotetun retken väliin.

Edellisen päivän suttukelin jälkeen sää suosi Izouardiin nousemista. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta solan suuntaisesti, ja nousu oli lähes tuuleton. Kuin yhteisestä sopimuksesta jäimme toisistamme huutoetäisyyden päähän ja kiipesimme omiin ajatuksiimme vaipuneina. Tiedä häntä, syntyikö ajatustoiminnasta jotain tulosta, mutta nousumetrit kertyivät kuin huomaamatta. Liikennettä oli erittäin vähän, joten hiljaisuus ja pyörittämiseen keskittyminen oli ajoittain täydellistä. Loppusprintti…

View original post 325 more words

Viikon fillari 39/2014 – Kesä, kukkaset ja pienet ponit

Kai se oli heinäkuun loppua, kun tapasin Helsinginkadulla tämän kaunottaren.
Eilen tuli syksy, sisälle ja ulos. En kaipaa kesää, se on taas tulossa, mutta juuri nyt kaipaan jotakin joka jäi tuonne heinäkuun loppuun.
My little pony.

Tinga tinga ding dong

Tinga tinga on tansanialainen taidesuuntaus, jolle on tyypillistä värikkäät, tyylitellyt eläinhahmot. Viime sunnuntaisen HePon puuroryyniretken päätteeksi sain Tansaniassa oleskelleelta serkultani hänen siellä teettämäänsä tinga tingaa, joka sanoi kling klong.
Sain valita toisen näistä kahdesta, se ei ollut helppoa. Arvaatko kumpi?

Viikon fillari 38/2014 – Pyörä nimeltä Jakki?

Kas tässä, se pyytämäni lehmäkuva Intian puoleiselta Himalajalta. (Kts ”Lehmät hänen tiensä varrella”.

Kuvan pyörän kutsumanimi taitaa olla Jakki, niin luulen. Sain nimittäin jokin päivä sitten alla olevan kuvan nimellä ”jakki”, ilman sen suurempia saatteita. Kuvassahan ei mielestäni ole yhtään nautaeläintä. Karavaani on menneisyyttä? Jakilla poljetaan kohti tulevaisuutta?

Kuvat: Matto Rämö 2014

Kyyttöjä, spelttihiutaleita ja hiivaleipäjauhoja

Sunnuntaina 14. syyskuuta starttasi Maunulan ulkoilumajalta 25 pyöräilijää kohti Sipoossa sijaitsevaa Majvikin biodynaamista tilaa. Noin vuosi sitten, lokakuussa 2013, Helsingin Polkupyöräilijöinen ensimmäinen talviretki suuntasi samaan kohteeseen. Teemana tuolloin oli ”ruisleivän juurilla”, tällä kertaa poljettiin ”puuroryyniretki”.
Kuukauden aikaisempi ajankohta ja hyvä onni tarjosivat bonuksena aurinkoisen, lämpimän, lähes tuulettoman retkisään.

Parisataa metriä Majvikin tilapuodilta eteenpäin laidunsi Aten kyyttökarja.
Kyyttö on yksi kolmesta suomalaisesta karjarodusta (lapinlehmä ja länsisuomalainen) ja se on uhanalainen rotu. Joitakin vuosia sitten maassamme oli vain nelisenkymmentä kyyttöä, nytkin niitä on vain muutamia satoja. Taiteilija Miina Äkkijyrkkä on tehnyt merkittävän elämäntyön kyyttöjen pelastamiseksi – käytännössä hän pelasti yhden karjan teurasautolta.

Paluumatkalla kannoin Kamelin sivulaukuissa 8 kg Backmanin viljaa. Ruishiutaleita kotiin, ystävällemme Annelle ja Apukuskin ensi viikolla alkavalle Alppien kinkareet -leirille. Hiivaleipäjauhoja, sillä eilisen sipulipiirakan leivonnassa alkoi pussin pohja jo häämöttää (kyllä, sipulit ovat Apukuskin omilla pikku kätösillä kasvatettuja). Spelttihiutaleita, kun ei kauasuurimoita ollut.
Viime syksyisen ruisjauhoretken jälkeen meistä on tullut Majvikin kanta-asiakkaita, mikään muu puuro ei enää maistu aamupuurolta.

Majvikin tila ja tilapuoti sijaitsevat Uuden Porvoontien varrella Sipoossa, Helsingistä tullessa oikealla – risteyksessä on opaste. Matkaa polkupyörällä Maunulan ulkoilumajalta on noin 27 km. Ja kyllä sinne autollakin pääsee 😉

Ehkä tämä enee jo ohi aiheen, mutta siitä sipulipiirakasta. Yksinkertaista ja herkullista. Voissa kuullotettua sipulia, mausteena Himalajan ruususuolaa, tattarihunajaa ja karkeaksi rouhittua mustapippuria. Niistä on hyvä piirakka tehty.

Lehmät hänen tiensä varrella

Tämä tarina on omistettu uusiosisarelleni Ilselle.

Yhteinen ystävämme palasi viime sunnuntaina parin kuukauden pyöräretkeltä Pohjois-Intiasta. Tänään hän on alkanut purkaa valokuvavarastoaan.

– Tuo minulle lehmä, pyysin kun tapasimme viimeisiä kertoja ennen matkaa, joskus toukokuussa ennen minun vaellustani Italiaan. – Yksi valokuva riittää.

– Kävisikö sonni? hän kysyi viime yönä viestissään ja lähetti oheisen kuvan.
– No, minä pyysin lehmää.
– Mutta kun se on niin kaunis…

Sitten alkoi tulla lehmiä. Minun vatsaani sattui, kun katselin pienelle näytölleni latautuvia lehmäkuvia Himalajalta, niin kauniita ne olivat. Vasikka, lehmä, kohta vasikoiva lehmä, ja karu maisema.

Toivon, että hän julkaisee sarjan lehmistä tiensä varrella, ne olisivat sen arvoisia. Mutta kävi miten vain, minä sain lehmäni – ja ensi viikon fillarin.

Satoi tai paistoi!

Tänään tiistaina, syyskuun yhdeksäntenä päivänä, kulki Kriittinen pyöräretki Helsingin yliopiston kolmen kampuksen kautta. Keskusta, Meilahti ja Kumpula.

Kampissa kuivaa, Meilahdessa kevyttä sadetta, Kumpulassa kovempaa. Viimeistään Hämeentien Kurvin kohdalla villasukkani olivat imeneet itseensä enimmäismäärän vettä ja tuntuivat raskailta, onneksi eivät kylmiltä. Apukuski kääntyi kohti pohjoista lämmittämään saunaa, minä, Alex, 2 x Matti ja moni muu jatkoimme vielä Senaatintorille, yliopiston päärakennuksen kupeeseen.
Kieltämättä joukko oli harventunut sitten lähdön.

Taas kerran on alkamassa yksi elämäni syksy, valo vähenee ja ilma viilenee Tattien lisäksi voimme iloita vaikka siitä, että Helsingissä moni polkee, satoi tai paistoi!

Bicicletta della settimana 37/2014 – La vita non é solo…

La vita non e solo ciclismo. É anche le candele e grappa.

Perunoita pyöräilijöille

Tiistai aamuna 23. syyskuuta on Helsingin Baanalla tarjolla ilmaista aamupalaa pyöräilijöille. Viikonpäivä näyttää pahasti sellaiselta, etten pääse pöytäliinoineni ja kasvipuskineni mukaan tuohon ihanaan aamutapahtumaan, aloitan tiistaisin työt aikaisin.

Aamupalasta aasinsilta, aasinsillasta peruna.

Jopomies, joka tunnetaan myös Apukuskina, suunnitteli viime keväänä kasvimaamme istutukset. Hänhän sitä hoisikin, minä pyöräilin kastelu- ja kitkentäkauden Kamelin kanssa Keski- ja Etelä-Euroopan sivuteitä.

Perunaa. Viikonlopun pottutalkoissa Appari ja syyrialainen veljeni Rahman pohtivat millaista olisi, jos maahan peitetty euron kolikko lisääntyisi kuten sinne kuopattu pottu.

Meillä on siis paljon perunoita ja toistaiseksi kaikki on hyvin. Maasta juuri nostettu tuore pottu on ihana, maukas, herkullinen, parhaimmankaan torikauppiaan perunat eivät pärjää tässä kisassa. Käynti kasvimaalla kestää vartin, joten pottulähetti lähtee matkaan samaan aikaan kun pääkokki aloittaa illallisen valmistelut. Elokuun aikana Appari ja meillä hetken puolisonsa kanssa asuskeleva Elena ovat kehitelleet myös mitä mainioimpia pottulaatikoita.

Syyskuun alussa saimme perunoiden seuraksi ystävämme Tatti Tädin saalista, ja kaiken kukkuraksi jollakin tattimetsästysretkellään hän löysi tilan, joka kasvattaa maissia. Kotimaista, juuri pellolta poimittua tuoretta maissia!? En tiedä, onko kyseessä kylmää kestävä lajike vai ilmastonmuutoksen lieveilmiö, mutta kieltämättä tuore maissi maistui makealta.

Sulosunnuntai ja perunoita pyöräilijöille!