Tänään sunnuntaina noin 2000 pyöräilijää polki 140 km reitin Käpylän Velodromilta Käpylän Velodromille. Tour de Helsinki 2014.
Ei, minä en polkenut siellä, olen istunut kesällä satulassa niin monta tuhatta kilometriä että olen ilolla huoltojoukoissa. Pääasiallinen sitoumukseni oli tukea teamMITOa, Helsingin Yliopiston mitokondriotutkijoiden kansainvälistä joukkoa. Siinä sivussa huusin ja hurrasin HePolaisille (Helsingin Polkupyöräilijät ry), omalle perheelle, Helsingin Rakennusviraston pojille, Latelle, Mixulle, Mikalle ja kaikille tutuille, tuntemattomista puhumattakaan.
teamMITOn äiti Ilse oli vielä tapahtuman aattona pettynyt, ettei pystynyt starttaamaan MITOlaistensa kanssa. Syyrialaisen sanonnan mukaan ”yhden oven sulkeutuessa jossain aina avautuu uusi ovi. Meidän täytyy vain nähdä se.” Ja niin se oli, että toisten tukeminen ja kannustaminen oli varmasti yhtä ihanaa kuin itse ajaminen.
Nikkilässä pahoista krampeista kärsivä pyöräilijä ajoi tien sivuun ja pyysi saada lainata puhelinta soittaakseen perheenjäseneen hakemaan hänet pois. Hetken huilattuaan ja nautittuaan tarjoaamme colaa, mustikkasoppaa ym. hän kysyi: – Teettekö te tätä vain rakkaudesta lajiin?
No, ei ihan, mutta melkein. On meillä täällä omat rakkaat ajamassa. Ja niitä on paljon!
-mip- 
Mukavia tunnelmakuvia. Siellä taisi olla nätimpi ajokeli kuin täällä.
Täällä oli tänään loistava ajokeli, toisin kuin vuosi sitten. Välillä näin 🙂
Upeita ihmisiä ja iloa koko kaistan leveydeltä!